Konserniyhtiöt ja lähipiiritapahtumat

Konsernilla on kaksi Fingrid Oyj:n 100 % omistamaa tytäryhtiötä, Finextra Oy ja Fingrid Datahub Oy. 

Finextra Oy on perustettu hoitamaan lakisääteisesti määrätyt julkisen palveluvelvoitteiden edellyttämät tehtävät, jotka eivät kuulu varsinaiseen kantaverkkotoimintaan tai järjestelmävastuuseen. Näitä tehtäviä ovat tehoreservipalvelu ja sähkön alkuperätakuun palvelut. Finextran kautta eriytetään julkisen palvelun kustannukset varsinaisten kantaverkon tehtävien kustannuksista, jotta pystytään selkeästi varmistamaan eri toimintojen läpinäkyvyys. Energiavirasto valvoo Finextran toimintaa ja palveluiden kohtuullista tuottoa. Finextran tavoitteena on hoitaa annetut tehtävät kustannustehokkaasti yhteisiä resursseja hyödyntäen. Tehoreservipalvelun sallittu tuotto on vuositasolla 75 000 euroa. Alkuperätakuupalvelun sallittu tuotto oli 1.1.2017 alkaneella valvontajaksolla noin 135 000 euroa. Toteutunut tuotto valvontajaksolla oli noin 10 000 euroa alijäämäinen.

Fingrid Datahub Oy on perustettu vuonna 2016 hoitamaan Datahubiin liittyvää operatiivista toimintaa. Tytäryhtiön keskeisinä tehtävinä on tarjota ja kehittää sähkömarkkinoiden keskitettyä tiedonvaihtopalvelua ja siihen liittyviä muita palveluja sähkömarkkinaosapuolille sekä hallinnoida sähkömarkkinoiden tarvitsemaa rekisteröityä tietoa. Datahub on sähkön vähittäismarkkinoiden keskitetty tiedonvaihtojärjestelmä, johon tallennetaan tietoja Suomen 3,5 miljoonasta sähkönkäyttöpaikasta. Datahubin tietoja tulee käyttämään noin 100 sähkön myyjää ja yli 80 jakeluverkkoyhtiötä palvellessaan sähkön käyttäjiä. Fingrid käynnisti datahub -projektin keväällä 2015.

Osakkuusyrityksinä on yhdistelty Nord Pool AS (omistus 18,8 %) ja eSett Oy (omistus 33,3 %). 

Taseen sijoitukset osakkuusyhtiöihin jakautuu seuraavasti:

24. SIJOITUKSET OSAKKUUSYHTIÖIHIN, 1000 € 2018 2017
Pitkäaikaiset    
Osuudet osakkuusyhtiöissä 12 072 10 303
Lainasaamiset osakkuusyhtiöiltä 1 750 4 000
     
Lyhytaikaiset    
Lainasaamiset osakkuusyhtiöiltä 500  
Yhteensä 14 322 14 303
     

Osakkuusyhtiösaaminen on lainasaaminen eSett Oy:lta. Lainan pääasialliset ehdot ovat seuraavat:

Osakkuusyhtiölaina: 
Lainapääoma on 2,3 (2,5) miljoonaa euroa ja vuosikorko on 1,5 prosenttia 12 kuukauden euribor-koron päälle. Takaisinmaksu on puolivuosittain kymmenessä yhtä suuressa erässä. Lainapääoman suuruus on yksi kolmasosa kokonaislainasta, jonka eSett:n omistajat ovat yhtiölle myöntäneet omistuksiensa suhteessa. Lainan ehdot ovat yhtenevät eSett:n muiden omistajien lainaehtojen kanssa.

Pääomalaina:
Lainapääoma on 0,0 (1,5) miljoonaa euroa. Laina on takaisinmaksettu 17.9.2018.

Osakkuusyritysten taloudellinen yhteenveto, 1 000 €
  Pitkäaikaiset Lyhytaikaiset Liike-
vaihto
Voitto /
tappio
Kaudella saadut
osingot
Omistus-
osuus (%)
2018 varat velat varat velat
                 
Nord Pool AS 5 613   268 109 239 125 40 951 9 403 645 18,80
eSett Oy 6 795 5 250 47 001 41 353 10 080 4 218   33,30
                 
  Pitkäaikaiset   Lyhytaikaiset   Liike-
vaihto
Voitto /
tappio
Kaudella saadut
osingot
Omistus-
osuus (%)
2017 varat velat varat velat
                 
Nord Pool AS 1 346   151 389 121 007 38 265 4 988 1 114 18,80
eSett Oy 8 232 11 250 39 540 33 246  7 560 2 677   33,30

Taulukossa mainitut konsernin osakkuusyritykset on käsitelty konsernitilinpäätöksessä pääomaosuusmenetelmällä.

Yhteispohjoismaisen taseselvityksen (Nordic Balance Settlement, NBS) käyttöönotto Suomessa oli 1.5.2017. NBS:n käynnistyttyä taseselvitykset siirtyivät Fingridin Tasepalveluyksiköltä eSett Oy:n hoidettavaksi.

Yhtiöllä on osakesijoitus osakkuusyhtiöön Norjan kruunuissa, mikä altistaa yhtiön translaatioriskille. Translaatioriski ei ole merkittävä, eikä yhtiö suojaudu siltä. 

Osuudet osakkuusyrityksissä, 1 000 € 2018 2017
Hankintameno 1.1. 10 303 10 158
Osuus tuloksesta 2 607 1 734
Muuntoerot -193 -475
Osingot -645 -1 114
Kirjanpitoarvo 31.12. 12 072 10 303
Osakkuusyritysten kirjanpitoarvoon sisältyy liikearvoa 31.12. 3 245 3 245

Yllä kuvatut tytäryhtiöt, osakkuusyhtiöt ja emoyhtiö Fingrid Oyj kuuluvat konsernin lähipiiriin. Tämän lisäksi lähipiiriin luetaan luvussa 6.5 mainitut omistajayhteisöt sekä ylin johto lähipiireineen. Ylin johto koostuu hallituksesta, toimitusjohtajasta ja johtoryhmästä. Kaikki liiketoimet Fingridin ja sen lähipiirin välillä tapahtuvat markkinaehtoisesti. Yhtiö ei ole lainannut varoja ylimmälle johdolle, eikä yhtiöllä ole liiketoimia ylimmän johdon kanssa. Raportointikauden lopussa Suomen valtion omistusosuus yhtiön osakkeista oli 53,1 prosenttia. Eduskunta on valtuuttanut valtiovarainministeriön vähentämään valtion osakkeenomistusta Fingrid Oyj:stä enintään 50,1 prosenttiin yhtiön osakkeista ja äänivallasta.

Liiketoimet osakkuusyritysten kanssa, 1 000 € 2018 2017
Myynnit 155 520
Korkotuotot 65 81
Ostot 3 889 3 276
Saamiset 791 3 934
Velat 2 226 3 376
Lainasaamiset 2 250 4 000

 Laadintaperiaatteet

Tytäryritykset

Tytäryrityksiä ovat kaikki sellaiset yritykset (strukturoidut yhteisöt mukaan luettuina), joissa konsernilla on määräysvalta. Konsernilla on määräysvalta yrityksessä, jos se olemalla osallisena siinä altistuu sen muuttuvalle tuotolle tai on oikeutettu sen muuttuvaan tuottoon ja se pystyy vaikuttamaan tähän tuottoon käyttämällä yritystä koskevaa valtaansa. Tytäryritykset yhdistellään konsernitilinpäätökseen kokonaisuudessaan siitä päivästä lukien, jona konserni saa niihin määräysvallan. Yhdistely lopetetaan, kun määräysvalta lakkaa. 

Liiketoimintojen yhdistämiset käsitellään hankintamenomenetelmällä.

Konserniyritysten väliset liiketapahtumat, saamiset ja velat sekä sisäisistä liiketoimista johtuvat realisoitumattomat voitot eliminoidaan. Myös realisoitumattomat tappiot eliminoidaan, ellei liiketapahtuma anna viitteitä luovutetun omaisuuserän arvonalentumisesta. Tytäryritysten tilinpäätökset on tarvittaessa muutettu vastaamaan konsernin noudattamia laatimisperiaatteita. 

Osakkuusyritykset

Osakkuusyrityksiä ovat kaikki yritykset, joissa konsernilla on huomattava vaikutusvalta mutta ei määräysvaltaa eikä yhteistä määräysvaltaa. Yleensä tämä perustuu osakeomistukseen, joka tuottaa 20–50 % äänivallasta. Fingridin omistusosuus Nord Pool AS:sta on 18,8 %, yhtiössä katsotaan kuitenkin huomattavan vaikutusvallan säilyneen, sillä Fingridillä edustus Nord Poolin hallituksessa, sillä osakassopimuksen mukaan yli 10 % osakeomistuksella osakas voi nimittää mm. hallituksen jäsenen. Fingrid osallistuu Nord Poolin toimintaperiaatteiden luomiseen sekä osinkojen ja varojen jakamista koskevaan päätöksentekoon. Osakassopimuksen mukaan hallitus hyväksyy vuosittaisen toimintasuunnitelman ja budjetin sekä tekee ehdotuksen yhtiökokoukselle osingonjaosta. Fingrid osallistuu myös Nord Poolin kautta eurooppalaisen markkinakehityksen kustannuksiin.

Osakkuusyrityksiin tehdyt sijoitukset kirjataan alun perin hankintamenoon, ja sen jälkeen ne käsitellään pääomaosuusmenetelmällä. Pääomaosuusmenetelmää sovellettaessa sijoitukset kirjataan alun perin hankintamenon määräisenä ja sen jälkeen niitä oikaistaan kirjaamalla konsernin osuus sijoituskohteen hankinta-ajankohdan jälkeisistä voitoista tai tappioista tulosvaikutteisesti ja konsernin osuus sijoituskohteen muiden laajan tuloksen erien muutoksista muihin laajan tuloksen eriin. Osakkuus- ja yhteisyrityksiltä saadut tai saatavat osingot vähentävät sijoituksen kirjanpitoarvoa. 

Jos konsernin osuus pääomaosuusmenetelmällä käsiteltävän sijoituskohteen tappioista on yhtä suuri tai suurempi kuin sen osuus kyseisestä yrityksestä mahdolliset muut vakuudettomat pitkäaikaiset saamiset mukaan luettuina, konserni ei kirjaa lisää tappiota, ellei sillä ole velvoitteita eikä se ole suorittanut maksuja kyseisen yrityksen puolesta.

Realisoitumattomista voitoista, jotka johtuvat konsernin ja sen osakkuus- ja yhteisyritysten välisistä liiketoimista, eliminoidaan konsernin omistusosuutta vastaava osuus. Myös realisoitumattomat tappiot eliminoidaan, ellei liiketapahtuma anna viitteitä luovutetun omaisuuserän arvon alentumisesta. Pääomaosuusmenetelmällä käsiteltävien sijoituskohteiden noudattamat tilinpäätöksen laatimisperiaatteet on tarvittaessa muutettu vastaamaan konsernin noudattamia periaatteita.