4 Pitkäjänteinen investoija

Tässä luvussa keskitytään Fingridin omaisuuteen ja ennen kaikkea niistä merkittävimpään:
Kantaverkko-omaisuuteen ja sen tekijöihin.

Samalla käydään läpi yhtiön liikearvo ja kuvataan muut aineelliset ja aineettomat hyödykkeet.

Vuokrasopimukset on tuotu myös tähän lukuun, sillä esimerkiksi käyttöoikeussopimuksilla on merkittävä osuus yhtiön toiminnassa ja ne ovat yhtä merkittävässä roolissa kuin muukin yhtiön omaisuus. Erityisesti niiden osuus korostuu, kun uuden IFRS 16 -standardin käyttöönoton myötä lähtökohtaisesti kaikki vuokrasopimukset tulevat yhtiön taseeseen.